30-vuotias Kaunistus, 33-vuotias Karvanaama. Yhteiseloa kymmenen vuotta. Vuokran nousu sai tekemään päätöksen, että mieluummin maksaa pankille ja itselleen kuin lihottaa ahneita vuokrayhtiöitä. Molemmille ensimmäinen oma asunto, remonttikokemusta molemmilla sen verran, että vasara, porakone ja maalisuti pysyy kädessä.
Ostimme 67,5 -neliöisen kolmion Jyväskylästä, komeilla näkymillä. Ylin -neljäs kerros, päätyasunto, luhtitalo. Rakennusvuosi 1960-jotain, LVIS -remontti saatu valmiiksi 2011.
Tutustuminen asuntoon:
Kuolinpesä myi kolmiota. Mukavanoloinen välittäjä, jonka esittelyssä oli jo käyty, soitti ja halusi näyttää tätä asuntoa. Asunnossa oli vielä entisen asukin tavarat, mutta heti sisääntullessa tiedettiin, että tästä tulee koti. Se on vain päivitettävä nykyaikaan.
Selviä puutteita: Parvekkeelta puuttuu lasitus. Keittiö on 80-lukulaisessa asussa (jota päivitetään vain alumiinivetimillä, koska meillä ei ole varaa keittiöremonttiin). Plussaa: LVIS-remontti tehty, eli kylpyhuone on loistavassa kunnossa eikä tarvitse pelätä 300-700€/neliö -remonttimaksuja ainakaan seuraavaan 15 vuoteen.
Keittiö. Laattojen kanssa on elettävä, mutta vetimet lähtevät.. |
Remontin yhteydessä sähköt oli vedetty pintaan. Muuten hyvä juttu, mutta ne on vedetty olemassaolevan tapetin päälle.
Seinä lähtee.. |
Joku ääliö on piikannut kylppäriremonttissa pienen makuuhuoneen seinän paskaksi. Kiitos tästä. |
Pohja on hieman höntti, joten nykyisestä makuuhuoneesta tulee keittiöön yhdistettynä iso olohuone. Nykyisestä olohuoneesta tulee "master" -makuuhuone.
Projektina on siis purkaa yksi seinä ja tehdä nykyisen olohuoneen oviaukosta ovellinen. Krhm. Lisäksi nykyisestä isosta makuuhuoneesta puretaan kiinteä kaapisto. Pienempi makuuhuone menettää yhden kiinteän kaapin, mutta muuten se saa vain pintasilauksen. Ehkä opimme jossain vaiheessa elämään sen kanssa, että makuuhuoneesta on käynti parvekkeelle. Toisaalta olimme ostamassa uutta asuntoa, jossa parvekkeelle oli käynti pienemmästä makuuhuoneesta, joten tämä on pieni paha. Lattiasta otetaan huonosti hoidettu parketti pois ja tilalle vaihdetaan lankkumallinen laminaatti. Tapetit raavitaan irti seinistä ja tilalle laitetaan maalia. Yksi seinä tapetoidaan ja se on pienemmän makuuhuoneen seinä, jossa on mielenkiintoisia rakenneratkaisuja - ja ne on saatava piiloon. Myöhemmin tapetoidaan tehosteseinät, mutta toistaiseksi ne on jätettävä välistä, koska ainoat mukavat tapetit maksavat noin 60€/rulla ja asunto oli kalliimpi kuin alunperin ajattelimme.
Avaimet kädessä menimme heti katsomaan tapetin ja parketin alle. Kävi ilmi, että seinän kolo on todellakin korjattu vain kolon kohdalta. Kuulemma ei koko seinää laiteta takuutyönä, se pitää itse tehdä.. no, minkäs teet. Jos oltaisiin asuttu, niin seinä olisi laitettu. No, kiitos siitä. Parketin alta löytyi mielenkiintoisia viritelmiä. Katsottiin jalkalistojen alle. Joku ääliö on NAULANNUT listat betoniin. Toisessa huoneessa ne on liimattu. Tätähän ei asunnosta näe ennen kaupantekoa.. että näin.
Odotimme että mystisen pömpelin sisältä löytyy joku pikkuinen kiva, harmiton hormi. No, sieltä löytyi leveydeltään melkein puolimetrinen hormi. Kivaa. Mitä opimme tästä? Asunnon esitteen pohjakuva ei riitä. Vaatikaa nähtäväksi rakennuspiirustukset.
Isosisko kävi näyttämässä tapetinpoistomallia. Löytyi viisi kerrosta tapettia. VIISI.
Revimme tapettia. Seinä, jossa oli kolo, paljasti toisenkin halkeaman. Eiku taas soittelemaan, heti kun vappu kääntyy maanantaiksi. Saas nähdä mitä tästä tulee. Olipa vappu, sunnuntai ja metelikielto tahi ei, mutta perheen kaunistus meni repimään olohuoneen tapettia josko sinnekin puolelle olisi iskeytynyt jotain. No, homeista tapettia löytyi. Kylpyhuoneesta lienee jossain vaiheessa päässyt vettä olohuoneen puolelle. Betoni mureni koskettaessa siltä kohtaa.. voi kiesus. Olisi pitänyt vaatia kuntotarkastus. No, tyhmyydestä kärsii oma kukkaro.